Marraskuun pöyreä pöytä käsitteli hyvää omistajuutta: millaisia omistajan rooleja on, miten erilaiset omistajuudet rakentuvat ja arvostavat eri tavoin luottamusta toimivaan johtoon.

Tom Liljeström Boardmanista ja Aku Sorainen Soraiselta alustivat ja keskustelussa pyrittiin ymmärtämään millainen on hyvä omistaja ja kuinka hyväksi omistajaksi tullaan.  Niinkuin liiketoiminnassa yleensäkin ei omistajuuteen ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Olimme kuitenkin yhtämieltä, että omistajan pitäisi pystyä määrittelemään ja kommunikoimaan oma omistajuuden strategiansa. Samoin omistajan tulee määritellä omistajan, hallituksen, ja johdon roolit ja tehtävät. Siinä vaiheessa kun hallitus ja johto ovat ottaneet omat roolinsa tulee omistaja ymmärtää ja osata pysyä omassa omistajan roolissaan.

Hyvin usein ulkoisen hallituksen ja toimitusjohtajan käyttöönottoa pitkitetään kustannuksia pelätessä. Opimme seminaarin aikana, että hallitustyöskentelyyn on useita vaihtoehtoja, jotka eivät välttämättä ole kalliita. Samoin ulkoisen toimitusjohtajan käytön hyödyt yleensä ylittävät siitä koituvat kustannukset.

Liitteistä voitte löytää Tomin ja Akun englanninkieliset esitykset.

Tilaisuuden epävirallinen mingle jatkui vielä pari tuntia; keskustelun aiheena muutkin ajankohtaiset teemat.

Hyvä omistajuus - Tom Liljeström - Boardman
Hyvä omistajuus - Aku Sorainen - Sorainen