Aikamoiset rapujuhlat Viru hotellissa
11. syyskuuta järestetyissä kamarin perinteisissä rapujuhlissa osallistui pelottavan sairauden väijytyksestä huolimatta lähes 160 kauppakamarin jäsentä. Tällä kertaa juhlat järjestettiin Viru-hotellin ravintolassa Merineitsi, jossa oli mukavasti tilaa myös niille, jotka halusivat pitää vähän enemmän etäisyyttä.
Tälläkin kertaa tuotiin ravut Suomesta, ja ne osoittautuivat hyvin herkullisiksi. Vieraat kehuivat myös ravintola Merineitsin tarjoamaa ruokavalintaa, kylmällä pöydällä oli tarjolla muiden herkkujen lisäksi myös mustekalat. Vieraat nostivat esille myös ravintolan palvelijoiden korkeaa tasoa.
Sekä hotellin että kauppakamarin puolelta kertoi vieraille lämpimät tervehdyssanat Viru-hotellin toimitusjohtaja ja samalla FECC:n hallituksen jäsen Sari Sopanen.
Tärkeää tietoa illasta ja suomenkielisiä rapujuhlalauluja veti kuten aina kauppakamarin hallituksen jäsen Aki Kupiainen.
Reminders-bändi, jonka solisti Madis Arro on suositun TV-ohjelman „Su nägu kõlab varsti tuttavalt“ voittaja, esitti tunnettuja 80-luvun ulkomaisia ja kotimaisia hittejä. Kamarin toiminnanjohtajan ja bändin kanssa laulettiin illan aikana yhdessä myös vironkielisiä juomalaulua.
Tällä kertaa ei onnistunut suunitelma jatkojuhlista Amigo-yökerhossa, mutta toivottavasti voimme korjata tämän virheen joulujuhlassamme.
Suuret kiitokset Viru-hotellin henkilöstölle erinomaisesta yhteistyöstä ja kaikille juhliin osallistuneille jäsenille erittäin aktiivisesta osallistumisesta!
Juhlan kuvagalleria löytyy TÄÄLTÄ