Iltapäivällä 17. toukokuuta oli kesäisen lämmin ja aurikoinen sää. Iloinen joukko sporttisia kamarin jäseniä kokoontui bussiin jolla alkoi matka Kõrvemaalle pelaamaan frisbeegolfia. Kun tultiin perille niin meitä odottivat jo kaksi kokenutta kouluttajaa. He jakoivat meidät kahteen ryhmään ja aloivat ahkerasti meitä kouluttamaan.Teoria ja käytäntö kulkivat aktiivisesti käsi kädessä, oppimiselle ja opettamiselle kului melkoisesti aikaa. Yhtenä hetkenä kouluttajat kuitenkin totesi, että ollaan valmiina valloittamaan ratoja. Viiden jäsenen joukkueissa sitten aloitettiin. Kun kaikki eivät kuitenkin ehtineet kilpailla ihan kaikkia ratoja läpi sovituksi ajaksi niin löydettiin uudet omistajat kolmelle palkinnoksi tarkoitetuille fisbeegolf-kiekoille arvonnan kautta.

Jännittävän kilpailun jälkeen meitä odotti maukas, monesta grillatusta lihasta ja kalasta sekä rahkakakusta koostuva buffet-illallinen.

Suurkiitos sporttisille fecciläisille osallistumisesta ja Kõrvemaan Retkeilu- ja Hiihtokeskukselle loistavasta säästä sekä lämpimästä vastaanotosta!