Maakuntamatka Länsi-Virumaalle

Suomalais-virolaisen kauppakamarin maakuntamatka järjestetään yleensä keväisin, mutta tänä vuonna joutuimme lykkäämään matkan syksyyn. Syyskuun 17. päivän aamuna reissumme alkoikin ja bussi otti suunnan kohti Länsi-Virumaata.

Matkaseurassamme olivat tällä kertaa myös Suomen suurlähettiläs Timo Kantola sekä suurlähetystön tuore neuvonantaja Frans-Anton Flander.

Ensimmäisenä päivänä tutustuimme kolmeen yritykseen: Milworks, Moe Peenviinatehdas ja Dicro Eesti. Lounaalle Aqua Spa hotelliin liittyi  myös Rakveren pormestari Triin Varek. Lounaan jälkeen tutustuimme näyttelyyn ja kuulimme jännittäviä tarinoita Rakvere Galleriassa omistaja Raivo Riimiltä.

Illallista nautittiin yhdessä Wesenbergh-hotellin ravintolassa, johon osallistui myös Länsi – Virun kehittämiskeskuksen johtaja Heli Eigi.

Toisen matkapäivän alussa ajoimme Kundaan, jossa saimme hyvän kuvan Kunda Tsementin toiminnasta ennen ja nyt. Sen jälkeen tutustuimme Kundan satamaan ja   sieltä siirryimme Vihulaan, jossa oppaiden johtamana tutustuimme Vihulan Kartanoon. Matkan viimeinen vierailukohde oli Palmse Mehaanikatehas, joka jätti syvän vaikutelman koko matkaseurueelle.

Iso kiitos kaikille mukaville osallistujille!

Erityiskiitos Länsi-Virun kehittämiskeskuksen sijoituskonsultti Nele Rogenbaumille ja Suomen suurlähetystölle erinomaisesta yhteistyöstä!

Maakuntamatkan valokuvat löytyvät KUVAGALLERIASTA