Suomalais- virolainen kauppakamari eli FECC oli toiminut 2007 kevään asti nimellä Eestiläis-Suomalainen Liikkeenjohdon Yhdistys (ESLY) ja 2018 alkuun asti nimellä Suomalais-eestiläinen kauppakamari.
ESLYn historia ulottuu aina loppuvuoteen 1992, jolloin joukko suomalaisia – Viron uudelleenitsenäistymisen aikoihin maahan expatrioituneita liikemiehiä ja suomalaisyritysten johtajia alkoi Reima Teerikankaan johdolla kokoontua pienimuotoisena keskusteluryhmänä.
Ryhmän toiminta vakiintui pikkuhiljaa, ja kantoi epävirallista nimeä ”valikoitujen suomalaisten liikemiesten yhdistys”. Kokoontumisissa keskusteltiin mm. yritysoikeudellisista muutoksista sekä palkkojen sekä rikollisuus- ja turvallisuustilanteen kehittymisestä Virossa. Osallistujien määrä alkoi nousta, ja vuosina 1994-1995 joukkoon liittyivät ensimmäiset virolaiset liikemiehet – tuolloin jo yhdistysmuotoiseksi kehittynyt ryhmä otti myös käyttöönsä nimen ESLY. Kevääseen 1996 mennessä oli selvää, että jäsenmäärän yhä paisuessa olisi järkevää alkaa periä jäsenmaksua.
Uusi yhdistyslaki astui Virossa voimaan 1.10.1996. ESLY oli tuolloin ensimmäinen tai vähintään yksi ensimmäisistä aatteellisista yhdistyksistä, jotka merkittiin kyseisen lain mukaiseen rekisteriin – paperit käytiin jättämässä sisään heti lain voimaantulopäivän aamuna. Tieto hakemuksen hyväksymisestä saapui 31.10.1996, ja niinpä jäsenmaksujen keräämistä sekä taloudenpidon hoitoa helpottavaa rekisteröintiä juhlistettiin 5.11.1996 Viru-hotellissa lehdistötilaisuuden ja illanvieton merkeissä.
Pohjoismainen yhteistyö alkoi syksyllä 1998 pidetyn Pohjoismaisen kokteil-illanvieton myötä, jossa esitelmöi herra Toomas H. Ilves. Seuraavan vuoden jouluna Pohjoismaisen joulujuhlan puhujana esintyi samainen herra Ilves, tällä kertaa kuitenkin jo ulkoministeriksi nimitettynä.
1998 ESLY otti käyttöön nykyisen, taiteilija Antti Halosen suunnitteleman logon. Vuoden 2000 lopulla valmistui puolestaan ensimmäinen internet-kotisivu yhdistyksen nimiin.
Vuonna 2000 perustettiin myös yhdessä muiden kansainvälisten toimintaryhmien kanssa IBCE (International Business Council of Estonia). Hanke sai alkunsa ESLYn kokoon kutsumasta kansainvälisten yhdistysten puheenjohtaja-sihteeri -tapaamisesta. Yhdistystä olivat ESLYn mukana perustamassa Saksa, Itävalta, Kanada, Rootsi ja Ranska sekä Estonian Investment Agency.
Talousbuumin myötätuulessa IBCE:n merkitys ja toiminta kuihtuivat vuonna 2005. ESLY keskittyi jälleen Suomen ja Viron välisten yrittäjyysverkostojen punomiseen. Yhdistyksen jäsenmäärä pysyi paria poikkeusvuotta lukuun ottamatta 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun ajan 80-90 yrityksen tuntumassa.
ESLY:n kymmenvuotisjuhlia vietettiin 1.12.2006 upean gaalaillan merkeissä. Juhlavuonna myös jäsenmäärä pompahti 115:een, ja on sen jälkeen vielä hieman kohonnut noin 120-130 yritykseen.
Keväällä 2007 ESLY muutti nimeään ja toimintaprofiiliaan vastaamaan paremmin kansainvälisen kauppakamaritoiminnan suuntaviivoja, ja niin syntyi FECC. Jo seuraavana syksynä FECC perusti yhdessä kahdeksan muun maan sijoittajatahojen kanssa FICE:n eli Foreign Investors Council in Estonian, joka ensi töikseen esitteli Viron hallitukselle ehdotuksensa talouskasvun ja työllisyyden parantamisen nelivuotis-toimenpideohjelmaksi.
Vuosi 2011 sujui FECCin johdossa tapahtuneiden henkilövaihdosten sekä uusien kehitysaskelten ottamisen merkeissä. FECC valittiin Viron edustajana uuden, suomalaisyrityksille ovia maailmalle avaamaan tähtäävän FinnCham-verkoston jäseneksi. Syksystä 2012 on FECC mukana myös Suomen Ulkoministeriön johtamassa Team Finlandverkostossa.
ESLYN PERUSTAJAT 1996
- Reima Teerikangas (AGA)
- Aku Sorainen (Advokaadibüroo Sorainen)
- Toomas Abner (Kindlustusselts Seesam)
- Timo Jokinen (Paulig)
- Juha Pekka Purovesi (KPMG); ja
- Ilmar Petersen (Elcoteq)